Pohjolan Legendoja

FRIDRICH BRUK
POHJOLAN LEGENDOJA

Fridrich Bruk valmistui säveltäjäksi vuonna 1961 Leningradin valtiollisesta N A Rimski-Korsakovin konservatoriosta, ja hänet lähetettiin työhön Neuvosto-Karjalaan kolmeksi vuodeksi. Siitä alkoi nuoren säveltäjän kiinnostus vepsäläistä, karjalaista ja suomalaista kansantaidetta kohtaan ja hän alkoi tutkia näiden kansojen musiikkia sekä sen ohella myös Kalevalaa.

CD 1

CD 2

Sinfonia n:o 6, Muutolinnut, III osa, 1 min 44 sek, mp3

Sinfonia n:o 7, Gallen-Kallelan Kalevala, II osa, 3 min 4 sek, mp3

CD I #1–3 Liepajan Sinfoniorkesteri, kapellimestari Andres Mustonen
CD I #4–6 Eestin Kansallisorkesteri, kapellimestari Paul Mägi, Heiki Kalaus (pasuuna)
CD II #1–3 Eestin Kansallisorkesteri, kapellimestari Paul Mägi, Mati Mikalai (piano)
CD II #4–6 Liepajan Sinfoniaorkesteri, kapellimestari Andres Mustonen, Rait Eriksson (käyrätorvi), Gustavo Subida (tuuba)

Äänitys: 2003–07, Tallinn, Liepaja
Miksaus, masterointi: Tanel Klesment, Priit Kuulberg, Marika Scheer
Tekstit: Nadezhda Bruk
Käännökset: Arto Lehmuskallio
Tuotaja: Peeter Vähi, ERP
Kokonaiskesto 69:57 + 69:45
Stereo
Sony DADC, Itävalda
n©b
1307 – 1 & 2

Fridrich Bruk on syntynyt 18.09.1937 Ukrainassa Harkovan kaupungissa insinöörin ja kuuluisan pianistin perheeseen. Vuonna 1956 Fridrich Bruk päätti Harkovam valtionkonservatorion yhteydessä toimineen kymmenvuotisen musiikkikoulun ja sai palkinnoksi hopeamitalin. Samana vuonna Fridrich Bruk pääsi opiskelemaan Leningradin Rimski-Korsakovin valtiollisen konservatorion sävellysosastolle professori V V Voloshinovin luokalle. Vuonna 1961 Fridrich Bruk valmistui säveltäjäksi Leningradin Rimski-Korsakovin konservatoriosta professori B A Arapovin luokalta. Vuosina 1961–64 hän toimi Karjalassa Petroskoissa, missä hänet hyväksyttiin Neuvostliiton Säveltäjäliiton jäseneksi. Vuonna 1964 Fridrich Bruk palasi Leningradiin, missä hän jatkoi luomistyötään. Samoihin aikoihin säveltäjä Fridrich Bruk sävelsi musiikkia teatterinäytelmiin ja elokuviin. Hän sävelsi myös suosittuja viihdelauluja ja toimi Lennauchfilm-elokuvastudion musiikkiosaston johtajana.
Vuodesta 1974 Fridrich Bruk on asunut Suomessa, missä hän on säveltänyt joukon laajamuotoisia sinfonisia teoksia, kamari- ja kuoromusiikkia sekä suosittuja viihdelauluja. Vuonna 1988 Suomen Presidentti palkitsi hänet Suomen Leijonan Ritarikunnan Ansioristillä. Vuonna 1998 säveltäjä Bruk sai valtion taiteilijaeläkkeen Suomen taiteen ansioituneena toimihenkilönä. Fridrich Bruk on Suomen Säveltäjät ry:n jäsen, Venäjän Säveltäjäliiton jäsen, Suomen Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n jäsen, Teosto tekijänoikeusyhdistyksen jäsen.
Fridrich Bruk valmistui säveltäjäksi vuonna 1961 Leningradin valtiollisesta N A Rimski-Korsakovin konservatoriosta, ja hänet lähetettiin työhön Neuvosto-Karjalaan kolmeksi vuodeksi. Siitä alkoi nuoren säveltäjän kiinnostus vepsäläistä, karjalaista ja suomalaista kansantaidetta kohtaan ja hän alkoi tutkia näiden kansojen musiikkia sekä sen ohella myös Kalevalaa.
Myöhemmin asuessaan jo Suomessa Fridrich Bruk sävelsi v 1980 Muunnelmia pianolle karjalaisesta sävelmästä Mansikka, jota on esitetty usein konserteissa. Vuonna 1985 syntyi Konserttimuunnelmia sellolle ja pianolle vanhasta Kalevalasävelmästä, joihin suuri yleisö tutustui v 1986, kun Fridrich Brukin teoksia esitettiin säveltäjän TV-konsertissa.
Vuonna 2001 syntyi Sinfonia n:o 4 Carelia, jonka Viron Kansallinen Sinfoniaorkesteri Paul Mägin johdolla levytti v 2003. Tässä teoksessa säveltäjä käyttää runsaasti karjalaisen folkloren piirteitä ja tämän lisäksi hän yhdistää instrumentaaliseen kehittelyyn runon Kalevalasta, joka kertoo siitä, kuinka Väinämöinen loi kanteleen. Sinfonian finaalissa karjalaiset intonaatiot sulautuvat luontevasti yhteen Eino Leinon kalevalaiseen oodiin Aunuksen aamu.

Fridrich Brukin uuden teoksen Sinfonia n:o 7 Gallen-Kallelan Kalevala (2006) on levyttänyt latvialaisen Liepajan Sinfoniaorkesteri johtajanaan tunnettu virolainen kapellimestari Andres Mustonen. Kalevalan ja Akseli Gallen-Kallelan (1865–31) sen pohjalta luomien vaikuttavien taulujen innoittamana säveltäjä palaa taas suomalais-ugrilaisten intonaatioiden pariin ja varioi niitä sinfonian hahmojen kehittelyssä. Vähitellen koko teoksen tematiikka yhdistyy yhteen perusajatukseen, melodiaan onnesta, joka saavutetaan ankaralla työllä usein suuria uhrauksia tehden.
I osa Aino-Taru: Aino, kaunis metsänneito, aikoo riistää itseltänsä hengen. Metsässä Aino kohtaa vanhan Väinämöisen, joka rakastuu häneen kiihkeästi. Mutta kaunotar torjuu Väinämöisen, kävelee veteen ja häviää pinnan alle muuttuen vedenneidoksi.
II osa Kullervon kirous: Orpo paimenpoika Kullervo elää orjuudessa setänsä Lemminkäisen luona, joka on tappanut Kullervon vanhemmat. Lemminkäisen vaimo haluaa kiusata Kullervoa, orporaukkaa, ja piilottaa leivän sisään kiven. Kun Kullervo leikkaa leipää puukollaan, joka on ainoa, mitä hänelle on vanhemmilta jäänyt jäljelle, hän osuu sillä kiveen, ja terä menee pilalle. Viha, joka hänen sisässään leimahtaa, saa hänet ryhdistäytymään ja tuntemaan oman ihmisarvonsa. Hän vannoo kostavansa orjuuttajilleen ja hänestä tulee urhea sotilas. Kullervo kyllästyy kuitenkin sotimiseen ja valitsemaansa tiehen ja päättää tehdä itsemurhan.
III osa Sammon ryöstö: Louhi on kaapannut itselleen Sammon, jonka kalevalainen kansa on työllään saanut luoduksi. Hän suojelee suurta aarrettaan pitäen sitä piilossa luotettavassa paikassa. Joukko rohkeita miehiä lähtee kuitenkin hakemaan Sampoa takaisin, ja rajun taistelun jälkeen he saavat Sammon anastajilta ja palauttavat sen ikuisesti Kalevalan kansalle.
“Teoksen maailma on hyvin etäällä sellaisesta sävelmaailmasta, joka Suomessa on assosiotunut juuri kalevalaisuuteen. Näin sinfonia tuo uusia, erilaisia äänenpainoja Kalevalan musiikillisiin kuvauksiin. Teos on Brukin värikkäimmin soiva orkesterisävellys ja sinfonia kuulu ylipäänsä hänen tärkempiin teoksiinsa.” (Kalevi Aho, Kalevalan kulttuurihostoria, 2008, Finland)

Sinfonia n:o 1 orkesterille ja pasuunalle (1998) ilmestyi ensimmäisen kerran säveltäjä Fridrich Brukin levyllä vuonna 2003 (samoin kuin Sinfonia n:o 2). Levy sai hyvän vastaanoton, ja näiden sinfonioiden ilmestyminen uudelleen Pohjolan legendoja-levyllä kertoo niiden suosiosta. Sinfonia n:o 1 orkesterille ja pasuunalle viittaa tematiikaltaan siihen, mitä tapahtui kansalaissodassa Suomessa vuonna 1918.
Säveltäjä asuu aivan Tampereella sijaitsevan laajalti tunnetun Pyynikin puiston vieressä, ja juuri Tampereella ja tällä seudulla käytiin kansalaissodassa erittäin ankaria taisteluja. Hän on kuullut suuren joukon tarinoita ja lukenut paljon kirjoja, joissa kerrotaan, mitä silloin tapahtui mm. näillä suorastaan satumaisen kauniilla paikoilla. Tuo sota, kansakunnan jakautuminen, kaikki silloiset tapahtumat opettivat Suomen kansalle kuitenkin malttia, suvaitsevaisuutta ja yhteistyökykyä ja auttoivat myöhemmin demokratian kehittämisessä.
Teoksen jännittynyt ja synkkä alku muuttuu jatkuessaan vielä tummemmaksi ja etenee laukauksiin ja hävinneiden teloituksiin, jotka tapahtuvat ihanassa, luonnonkauniissa Pyynikin puistossa. Sinfonian kolmannessa osassa etualalle tulevat puiston lehvästön äänet ja sen ylväs luonto. Kaikki tämä on luotu synnyttämään iloa ja rauhaa niille, jotka pitävät huolen siitä, että Pyynikin puisto Tampereella voi hyvin ja kukoistaa myös tuleville sukupolville.

Sinfonia n:o 2 orkesterille ja pianolle (1999) ei ole varsinaista tematiikkaa, mutta jo ensimmäisessä osassa Sostenuto e tenebroso kuulija seuratessaan teemojen dramaattista kehitystä joutuu jännittyneiden törmäyksien maailmaan ja päätyy kuulemaan koko orkesterin hermoja raastavia räjähdyksiä. Kyseessä ovat hyvin ilmeisesti säveltäjän kokemukset raskaina sotavuosina, tavallisen elämän tuhoutuminen ja äidin menetys.
Toisessa osassa Vivo tulevat kuitenkin esiin valoisan nuoruuden hahmot ajalta, jolloin seurusteltiin ystävien kanssa, vitsailtiin sekä haaveiltiin tulevaisuudesta ja omasta rakkaasta. Säveltäjä tuo mukaan pianosoolon, jonka osuus kasvaa niin paljon, että vähitellen alkaa tuntua, kuin kyseessä olisi pianokonsertto. Pianistin esitellessä virtuoosimaisia taitojaan vaikuttaa jonkin aikaa siltä, että orkesteri alkaa väistyä taka-alalle.
Sinfonian kolmannessa osassa Largo orkesteri palaa kuitenkin sinfonialle ominaiseen suuntaan, vaikka piano jatkaakin vyörytystään. Lopuksi orkesteri ja piano löytävät luovan tasapainon. Molemmat myöntyvät niille suunniteltuun rooliin sinfoniassa, ja partituurin viimeisillä sivuilla on tarjolla pehmeitä sävyjä sekä valoisia ja lyyrisiä sointuja.
Säveltäjä korostaa sinfoniassaan hahmojen nuoruutta ja sijoittaa mukaan myöskin jatsahtavia, teräviä rytmejä.

Sinfonia n:o 6 Muuttolinnut orkesterille, käyrätorvelle ja tuuballe (2006) perustuu merkittävän suomalaisen runoilijan Viljo Kajavan (1909–98) kolmen runoelman teemoihin. Sinfonia on omistettu tunnettulle musiikkialan merkkihenkilölle Helena Hiilivirralle.
Ensimmäinen osa Susi on allegoria suomalaisen luonteen miehistymisestä lapsesta kokeneeksi johtajaksi. Kuitenkin tilanteen sitä edellyttäessä hän vaatii iskemään raateluhampaat itseensä, jotta hänen ohjattavansa, joka on jo vahvempi, saisi hänen paikkansa.
Toinen osa Rannikon ääni on elämän kouliman runoilijan filosofista pohdinta elämän hauraudesta ja rauhallisen laguunin etsinnän turhuudesta.
Kolmas osa on nimeltään Muuttolinnut. Korkealta taivaalta näkyy maapallo. Eteen avautu kaikki: kaunis luonto ja avaruuden ääretön maisema… ja hirtetyn runoilijan ruumis ja lapsi, joka huvikseen tappaa ritsallaan viattoman linnun, ja synnytystuskissaan vääntelehtivä työhevonen ja kylläinen petoeläin, joka repii hennon kauriin lihaa. Miksi? Runoilija ei anna vastausta esittämiinsä kysymyksiin. Niinpä sinfonian lopussa, yhdistämällä luonnon äänet ja musiikki, esitetään nykyajan kuulijalle mahdollinen vastaus.